Hiljaisuus ei ole poissaoloa. Se on toisenlaista läsnäoloa.
Vetskap Essä -podcast-sarjan kymmenennessä ja viimeisessä jaksossa tapaamme Jan-Eerik Leppäsen, joka on sosiologian väitöskirjatutkija Åbo Akademissa. Hän on tutkinut kuurojen yhteisöjä Kiinassa ja vie meidät mukaan heidän arkeensa. Jakso on kuunneltavissa myös suomeksi.
– Saavuin Sichuaniin tutkijana, mutta oikeastaan olin siellä kuuntelemassa ja ymmärtämässä, miten maaseudun kuurot ja huonokuuloiset lapset kokevat yhteenkuuluvuutta ja ulkopuolisuutta.
Kuuroilta lapsilta ja aikuisilta ei puutu ääni – he viestivät kyllä, mutta omilla ehdoillaan.
Esseemäisten havaintojen ja henkilökohtaisten kohtaamisten kautta Leppänen tarkastelee, miten vuorovaikutus, yhteisöllisyys ja sosiaalinen todellisuus rakentuvat puhutun kielen ulkopuolella. Hän on tietoinen siitä, että hänen on opittava uusi kieli – se kieli, jota hänelle opettaa kärsivällinen kiinalainen poika.
– Seisoin koulun takana, missä liikenteen melu hiljalleen vaimeni, ja hän toisti saman viittoman yhä uudelleen ja uudelleen, aivan kuin olisi tiennyt, että tarvitsen aikaa. Se oli ensimmäinen oppituntini äänettömässä kielessä, paikassa jossa hiljaisuus kantoi kokonaisia maailmoja.
Lähtökohta on yksinkertainen: kuuroilta lapsilta ja aikuisilta ei puutu ääni – he viestivät kyllä, mutta omilla ehdoillaan. Kysymys on pikemminkin siitä, kuka kuuntelee, mitä pidetään kielenä ja miten valta, instituutiot ja kansalaisyhteiskunta vaikuttavat näkyvyyteen tai näkymättömyyteen. Hiljaisuus ja keskustelu – Kohtaamisia Kiinan hiljaisissa kulmissa on essee viittomakielestä, identiteetistä ja tunnustamisesta – mutta myös tutkimuksen roolista yliopistomaailman ulkopuolella.